Ota luonnonvoimasi käyttöön

B! Tiedätkin varmaan olevasi uskomaton pieneen pakettiin mahdutettu luonnonvoima, joka vain odottaa vapauttamistaan, suorastaan innokkaan malttamattomana. Kun päätämme sijoittaa tarvittavan ajan ja vaivan oppiaksemme vapauttamaan oman todellisen potentiaalimme, me löydämme sisimmästämme hyödyntämättömiä sielullisia voimia, joita voi kutsua jopa yliluonnollisiksi. Sisimmästämme löytyy samalla koko ulkoinen maailma ja omiin sisuksiimme tutustumalla sekä tätä sisältöä jalostamalla kaikki ulkoiset tekijät asettuvat meille otolliseen, optimaaliseen järjestykseen.

Tämä rajaton sisäinen voima on väkevämpi kuin mikään myrskytuuli tai pauhaava valtameri, ja ansaitsee täysin kaikki sen suuntaan kylvetyt superlatiivit. Meidät näet on kytketty maailmankaikkeuden energiaverkkoon ja koko Kosmoksen voima on kätketty sisimpäämme – mikäli on erehtynyt uskomaan olevansa ennen kaikkea fyysinen ihmisolento, voi tämän konseptin käsittäminen vaikuttaa mahdolliselta ja siksi hullulta ajatukselta, vaan kyse todella on todellisuudessa vaikuttavasta tuntemisesta ja kokemisesta, jota käsitteet tai sanat eivät tavoita.

Käsittämättömyydestään huolimatta, me voimme tämän totuuden turvin valjastaa luonnonvoimamme ja alkaa luoda elämästämme aidosti tyydyttävän yltäkylläistä sisäistämällä, että kaikki todella alkaa meistä itsestämme. Itsestään selvääkin voi olla, että hyväksyntä vie pitkälle tyydyttävän elämän etsinnässä. Voimamme tarkoittaa, että optimoimalla olemuksemme sekä toimintamme tämän ymmärryksen mukaisesti, me alamme vetää taivaallisuutta puoleemme. Me voimme siis reflektoida toiveitamme, uudistua tarvittavilta osin, muuttaa hieman katsantomalliamme tai muulla tavoin jatkaa kehitystämme, ja suunnata voimamme toivottuun toimintaan.

Oivalla taajuuksien voima

Omiin uskomuksiin, ajatuksiin ja tuntemuksiin kannattaa joka tapauksessa ottaa hellä ote, ja opetella suhtautumaan niihin rakentavan kriittisesti, sillä niiden vaikutus on suurempi kuin luultavasti osaamme kuvitellakaan. Jokainen ajatus ja jokainen teko aiheuttaa omanlaistaan värähtelyä kaikkeuden äärettömässä voimaverkossa, tietoisuuden energiapunoksessa. Konkreettiselta vaikuttava kehomme ja kaikki aistejamme pommittava materiakin on pohjimmiltaan energiaa, ja kehomme energialataus määrittelee pitkälti sen, miltä maailma mielestämme näyttää – joko totaalisen vihamieliseltä tai äärimmäisen rakastavalta, kenties joltain arkiharmaan samealta sävyltä tai sateenkaaren lailla valoisasti ilakoivalta.

Ikioma värähtelytaajuutemme siis määrittelee, miten maailma meille avautuu. Käytännössä tämä tarkoittaa, että meille avautuu kyky huomata erilaisia asioita, kun kohotamme värähtelytaajuuttamme, vastaavasti matalammilla taajuuksilla silmämme ikään kuin sulkeutuvat. Me toki elämme kaikki aina ja kaikkialla samassa maailmassa, mutta eri taajuuksilla – aika ja paikka ovat sittenkin suhteellisia käsitteitä. Iänikuinen asennekysymys kääntyy näin jännittävään muotoon, sillä voimme helposti huomata käytännössä oman mielemme ja kehomme moninkertaistavan minkä tahansa kokemuksen, niin ikävän kuin miellyttävän. Toinen kysymys onkin, miten totena pidämme näitä elämyksiä. Voimaansa kytkeytyäkseen kannattaa alkaa tarkata mielenliikkeitään ja emootioitaan oppimismielessä, ja tunnistaa niiden harhaanjohtavat taipumukset.

Voimme koska tahansa päättää vaihtaa taajuutta, ja Voltairea lainataksemme, tärkein päätös on olla hyvällä tuulella. Virittäytymisessä ylivoimaisesti voimakkaimmalle (eli rakkauden) taajuudelle auttaa, kun muistaa kiitollisuuden ja kärsivällisyyden tarjoavan ikitukevan perustan, sekä ilon ja unen olevan hyviä rohtoja moneen vaivaan.

Potentiaalisi salat kokonaisuudessaan

Meissä kussakin lymyää myös varjopuoli, jota monet erehtyvät pitämään kielteisenä ja jopa epätoivottavana. Älkäämme kuitenkaan vangitko itseämme uskomaan, että meille pimeä ja tuntematon on itseisarvoltaan kielteistä. Moinen ajattelu kaventaa elinolosuhteitamme aivan suhteettomasti. Todellisuudessa varjopuolemme kätkee kaiken sen, mitä olemme itsessämme kylmästi kieltäneet tai torjuneet, jonkinlaisesta pelkotaajuudesta johtuen. Juuri tästä syystä varjoissa lymyää loputtomasti hyödyntämätöntä potentiaalia ja luovuutta.

Valaise synkeimpiäkin sopukoitasi ja osoita rakkautta muulle luomakunnalle rakastamalla itseäsi kokonaisuudessaan ehdoitta. Muunna heikkoutesi yksitellen vahvuuksiksi ja sisäistä olevasi jatkuvan kasvutyön alla oleva täydellinen kokonaisuus. Ystävysty itsesi kanssa salakavalia varjoja myöten, luovu pyrkimyksestä selättää itsesi, ja kulje virran mukana sen vastustamisen sijaan. Emme käytä luonteeltaan vaivatonta voimaamme, jos antautumisen sijaan vastustelemme ja koetamme hallita kaikkea, tai oikeammin yhtään mitään. Joten rentoudu ja hyväksy olemisen yksinkertaisuus.

Meditointi on yksi erinomaisimmista tavoista päästä paremmin yhteyteen aidon itsensä ja oman sisäisen voimansa kanssa. Meditaatiossa ei ole kyse vaikkapa ajatustensa hallinnasta tai edes varsinaisesti mielensä tyhjentämisestä, vaan voisimme kiteyttää tavoitteena olevan päästää irti hallinnan tarpeesta ja taipumuksesta samastua omiin ajatuksiinsa tai tunteisiinsa. Konkreettisempaa tartuntapintaa kaipaavat voivat kuvitella spiraalimaisen jatkumon, missä pienin askelin kivutaan kierreportaita ylös korvaamalla haitallisia, epätoivottuja ajatus- tai toimintatapoja terveillä ja henkevillä, jumalaisilla sellaisilla. Lopulta kuitenkaan tarkoitus ei ole tehdä tai saavuttaa mitään, vaan ennemmin luovuttaa ja vain olla, ja yksi erityisen suositeltava vaihtoehto on olla lootus.

Olemiseen päätyy helposti myös tietoisen hengityksen kautta. Voimmekin esimerkiksi lisätä päiviimme minimeditaatioita, jotka kestävät vain yhden tietoisen henkäyksen ajan, ja saavuttaa jo tällä huomattavaa mielenrauhaa ja voimaa olemukseemme.

Kiitollisuuden kautta seesteisyyteen

Toki myös paljaille juurille on aina hyvä palata, joten olkaamme joka aamu kiitollisia siitä, että heräämme. Jokainen hetki on uusi, eikä ihmiselämä ole luonteeltaan tasapaksua – onneksi, sillä kävisihän moinen pitkän päälle pitkäveteiseksi. Joinain päivinä voimamme ei välttämättä loista yhtä kirkkaasti kuin toisina, mutta tällöin voimme luottaa siihen, että joku muu toimii meille majakkana ja auttaa palaamaan valoisalle kurssille voimavirrassa. Ja niin kauan kuin on valoa, on myös toivoa, ja keinot unelmiensa saavuttamiseen tarvitsee vain löytää ja valjastaa käyttöön.

Kiirettä meillä ei missään tapauksessa ole, vaan voimme edetä rauhassa ja luottaa Maailmankaikkeuden olevan iäti puolellamme. Kosmoksella ei ole kiire, sillä sille keksimämme aikakäsitteet eivät varsinaisesti merkitse mitään, tai ainakaan sen ei äärettömyydessään voi sanoa olevan sitoutunut inhimillisiin aikatauluihin. Monilla ihmisillä kuitenkin on pinttynyt kuvitelma kiireestä, ja juuri tästä kumpuaa monen ahdistus, masennus ja pettymykset. Luovuta ja luota. Kaikki kokemamme tapahtuu takuuvarmasti Kosmoksen pettämättömän ajoituksen mukaisesti. Meidän tarvitsee vain hidastaa ja vastaanottaa saamamme yksilöity jumalainen palaute, käsitellä se ja integroida saamamme omaan elämäämme, ja sitten jatkaa matkaamme tietoisen ja tarkoituksellisen toiminnan tiellä.

Ole seesteisen sinut itsesi kanssa sekä kiitollinen elämänpolustasi ja kaikesta mitä sinuna olo elävöittää olemaan, sillä me kirjaimellisesti vedämme itseämme ympäröivästä energiakentästä puoleemme vasteita sille, mitä tunnemme ja ajattelemme voimakkaasti. Ja juuri tästä johtuen kiitollinen sydän vetää puoleensa ihmeitä magneetin lailla; tuntemalla kiitollisuutta me vedämme puoleemme lisää kaikkea sellaista, mistä olla kiitollisia. Kyseinen jatkumo on eksponentiaalinen ja kumulatiivinen, loputon ja uusiutuva resurssi. Kiitollisuus on taikavoimasi. Keskity kaikella voimallasi siihen, mistä olet kiitollinen sekä mitä haluat kokemuspiiriisi virtaavan, ja salli Kosmoksen täyttää tilauksesi pikkuruisimmatkin yksityiskohdat. Saat melko varmasti jotain upeampaa kuin tohdit visualisoida hulppeimmissa haaveissasikaan.

Ihmiselon jännittävimpiä piirteitä on juuri sen yllätyksellisyys, ja tuntematon on välttämätön matkakumppani ihmiselon tiellä. Luota odotuksen tuottavan tulosta ja opi rakastamaan epävarmuutta jo pelkästään siksi, että kun mikään ei ole varmaa, on aivan kaikki mahdollista. Usko aina taitavasi ja pystyväsi, ja muista olevasi ainutlaatuisesti koostunut tähtihiukkasyksikkö, joka on erottamaton osa ihmeellistä ikuisuutta. Sulje silmäsi ja kuvittele parhain mahdollinen versio itsestäsi, tyytyväinen, terve ja tasapainoinen luojaolento. Visualisoi seesteisen hyvinvoiva superitsesi viimeistä piirtoa myöten ja tutustu tähän luonnonvoimaan hyvin.

Kaikki on jo valmiiksi sinussa ja sinun. Kaikki oli kirjoitettuna tähtiin jo ennen kuin synnyit. Hieraise kiitollisena sisäinen silmäsi apposen auki, kuulostele sisimmästäsi kumpuavaa kutsua ja tutustu omiin vahvuuksiisi salliaksesi niiden kukoistaa. Voimasi olkoon luonnottoman vahva, Namaste.

Aihetta liippaavaa monenkirjavaa kirjallisuutta:

Anthony de Mello; Havahtuminen

Caroline Myss; Ihmeellinen voima

Juha Savio; Intialaista viisautta

Kungfutse; Keskustelut

Arthur Schopenhauer; Kuolema ja kuolematon

Eckhart Tolle; Läsnäolon voima

Ken Mogi; Löydä oma ikigai

Esa Saarinen & Kirsti Lonka; Muodonmuutos

Wayne W. Dyer; Ota henkinen voimasi käyttöön

Deepak Chopra; Polku rakkauteen

Dr. Joshua David Stone; Sielupsykologia

Rhonda Byrne; Voima

Toim. huom.

Kaikki yllä olevat sivustomme ulkopuoliset liNKit johtavat suomenkielisille Wikipedia-sivuille. Tästä napsauttamalla avautuu toinen birdink.fi sivu, joka sisältää aakkostetun valikoiman BiRD iNKin suosittelemia erinomaisia kirjoja.

Tekstiä somistava Steinerin lainaus löytyy hänen kirjastaan, Eräs tie itsetuntemukseen: kahdeksan meditaatiota, ja Dr. Stonen lainaus puolestaan kirjastaan Sielupsykologia, jotka kumpainenkin kannattaa lukea jopa lukemattomia kertoja!

Artikkelin kuvat ovat pääasiassa BiRD iNKin luomuksia, vaan haluamme huomauttaa osan materiaalista olevan peräisin Pexels-kuvapalvelusta – mistä muuten löytyy läjäpäin upeita otoksia katseltavaksi tai käyttöön!