Kokonaiset 250 ilmastotekoa

B! 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman

Rinna Saramäki

188 sivua

Rinna Saramäki on koonnut yksiin kansiin tukuittain ilmastotekoja, joista muutamiin pureudumme alla, ja toiveikkaasti uskomme monen tarttuvan mahdollisuuteen lukea kokonaisuudessaan kirjoittamansa opus 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman. Hän lähestyy monitahoista aihetta kirjassaan helposti sulateltavalla tavalla ja yksinkertaiset käytännön esimerkit konkreettisista teoista auttavat ketä tahansa siirtymään luonnonmukaisemmille poluille tapatottumuksissaan. Käsittelyssä ovat mm. tottumusten ja tapojen muuttaminen, asuminen, vaatteet, yhteisöllisyys, jätehuolto ja kierrätys, kulutus ja tavarat, liikkuminen, ruoka sekä elektroniikkalaitteet suomalaisen näkökulmasta tarkasteltuna.

Yleispäteviä elinohjeita ei toki tässäkään ehdoteta löytyvän, vaan jo esipuheessa terotetaan tiedonhaun olevan merkittävässä asemassa ilmastonmuutoksen estämisessä, “sillä samat ohjeet eivät päde joka puolella Suomea, ja asiat myös muuttuvat“. Yleisesti pätevänä ohjenuorana voidaan kuitenkin pitää sitä, että “ilmastonmuutosta hillitään paitsi hiilipäästöjä rajoittamalla myös ilmasta hiilidioksidia poistavia hiilinieluja lisäämällä ja hiilivarastojen pienentämistä estämällä“. Käytännössä luonnossa hiilinielut ja hiilivarastot tarkoittavat pitkälti meriä, rikasta maaperää ja metsiä, ja hiilipäästöjä tunnetusti aiheutuu monista ihmisten toimista.

Nykyelämälle ominainen kerskakulutuksen, monokulttuurin ja tehotuotannon aikakausi on luonut lukuisia ongelmia, ja esimerkiksi kaventanut maapallon luonnontilaisten kasvillisuusalueiden pinta-alaa merkittävästi sekä muilla tavoin supistanut biodiversiteettiä. Metsäkato onkin todellinen vitsaus, kun jopa maapallon keuhkoiksi tituleerattuja sademetsiä kaadetaan surutta monoviljelmien tieltä. Pahimmassa tapauksessa uskomattoman monivivahteinen ekosysteemi tuhotaan vaikkapa palmuöljyn tai soijarehun tuottamiseksi. Rakentamisen materiaaleista Saramäki kertoo, että “betonille kehitellään uusia, vähähiilisempiä ja jäteaineita hyödyntäviä reseptejä, jotka saattavat olla piankin käytössä, mutta toistaiseksi betonin sidosaine sementti aiheuttaa maailmanlaajuisesti 4 % kaikista kasvihuonepäästöistä“. Tämä kuulostaa melko huimalta luvulta, ja selittänee paljolti, miksi “rakentaminen, erityisesti betonista ja teräksestä, on merkittävä kasvihuonepäästöjen lähde“.

Sanoista sanottuihin tekoihin

Emme suomalaisina yksilöinä ehkä voi suoraan vaikuttaa sademetsien kohtaloon tai yleisiin rakennuskäytäntöihin, mutta toivottavasti silti näemme metsän puilta, sillä “yksi iso, hyväkuntoinen puu voi tuottaa happea kahden ihmisen tarpeisiin. Kaupunkipuu imee jopa yli tuhat litraa vettä vuorokaudessa ja näin auttaa hulevesien hallinnassa sekä sitoo ilmasta pienhiukkasia“. Aina emme myöskään tule muistaneeksi, että “ruuan hankkiminen on ollut valtaosan aikaa ihmiskunnan historiasta kaikkien päätyö, ja vasta muutaman silmänräpäyksen ajan suuri osa meistä on voinut keskittyä johonkin muuhun puuhaan kuin viljelyyn, keräilyyn, säästämiseen ja jauhamiseen sekä kypsyttämiseen tarvittavien puiden kokoamiseen ja metsästysaseiden mutkikkaaseen valmistamiseen“. Lisäksi Saramäen mukaan “Suomen hiilipäästöistä reilusti yli 60 % syntyy kotitalouksien kulutuksesta“, joten kaikilla valinnoillamme voi nähdä olevan vaikutuksensa.

Me emme usein tiedä, millainen tuotanto- ja kuljetusketju tavaroiden ja ruoan taustalla lymyää, ja kuitenkin jokainen käyttämämme sentti päätyy tukemaan näitä näkymättömiä tuotanto- ja kuljetusprosesseja, jotka asettuvat johonkin ympäristöllisesti kestävän ja kestämättömän toiminnan muodostamalle jatkumolle. Vaikka valistuneinkaan kuluttaja ei voi oikeastaan milloinkaan olla perillä kaikista tuotteiden hiilijalanjälkeen vaikuttavista tekijöistä, siitä voimme kuitenkin olla varmoja, että vanhojen tavaroiden kierrättäminen ja uusiokäyttäminen ei aiheuta uutta kuormitusta ympäristölle valmistuskulujen muodossa ja esimerkiksi neitseellistä materiaalia käyttämällä.

Vastuullinen kuluttaminen on kinkkinen kysymys ja kaiken uuden hankintaan kannattaa aina suhtautua vakavasti. Saramäki osuu naulan kantaan kirjoittaessaan, että “kuluttajan henkilökohtaisista toiveista, tietotasosta ja näkemyksistä piittaamatta hänen rahansa tukevat sellaista tuotantoa, jonka tuloksia hän ostaa“. Hankintojen äärellä on syytä punnita, onko tarve todellinen, ja lisäksi kannattaa selvittää, voiko uuden tavaran sijaan hankkia saman käytettynä tai lainata. Esimerkiksi ilmastoystävällisen vaatetuksen etsinnässä vastassa on monisyinen valtameri ja yksipiippuisuus on kaukana todellisuudesta, kun vaikkapa luomupuuvillan tuotanto tunnetusti säästää ympäristöä monilta myrkyiltä, mutta vaatii huomattavia määriä vettä, ja Saramäen mukaan “villantuotanto aiheuttaa eroosiota Australiassa, vaikka Suomessa se edistää perinnemaiseman säilymistä“. Todennäköisemmin suurimman ilmastomyönteisen vaikutuksen luot valitsemalla kestäviä materiaaleja ja käyttämällä tekstiilit loppuun.

Vastaukset eivät ole mustavalkoisia, ja paljon on kyse asennemuutoksista. Ihmisluonto on taipuvainen unohtamaan olevansa tapojensa orja ja viihtyvänsä mielellään normaaliksi mielletyllä mukavuusalueellaan, syteen tai saveen. Saramäki osoittaa hauskan käytännön esimerkin yleisten normien muovautumisesta huomauttamalla, miten “nykyään tyydytään mukisematta ja erityistä kärsimystä kokematta valmisvaateteollisuuden tuotteisiin, vaikka ne alun perin olivat teetettyjen vaatteiden korvikkeita vähävaraisille, joilla ei ollut mahdollisuutta ompeluttaa vaatteitaan mittojen mukaan“. Varakkuudesta puheen ollen, globaalilla tasolla varakkain kymmenys ihmisistä aiheuttaa ilmastopäästöjä noin kaksi kertaa sen verran, mitä köyhin kymmenys, ja tämä vaikuttaa pitävän kutinsa myös suomalaisten kesken. Jos sinulla siis on keskivertoa enemmän taloudellisia resursseja kulutettavanasi, on sinulla ilmeisimmin myös suuremmat mahdollisuudet vaikuttaa valinnoillasi.

Mainittakoon myös Saramäen mielenkiintoinen kommentti, jonka mukaan “kotipihojen ja -puutarhojen hiilensidontapotentiaali on hehtaaria kohden yksi suurimpia, eikä niitä toistaiseksi ole osattu juurikaan ajatella ilmaston kannalta tärkeinä paikkoina. Lisäksi kasvattamalla osankin omasta ravinnostaan vähentää tarvetta kasvattaa se jossakin muualla.” Tämähän tarkoittaa monien iloksi sitä, että oman puutarhan pito ja varsinkin ravintonsa kasvattaminen itse voi olla yllättävän suuri ilmastoteko. Muita suoraan suomalaiseen asumiseen liittyviä pohdintakohtia ovat esimerkiksi huonetilan lämpötila – voisitko laskea omaasi asteella tai useammalla – sekä pyykinpesurutiinit – pesetkö vaatteita puolittain turhan päiten tottumuksesta käyttökertojen mukaan, vai päätyvätkö vaatekappaleet koneeseen hajun tai tahrojen vuoksi, sekä voisitko käyttää pesutupaa ikioman pyykinpesukoneen sijaan.

Vaikuttavat ruokavalinnat

Keskivertosuomalaisen elon aiheuttamasta hiilijalanjäljestä noin viidenneksen laskeskellaan koostuvan ruoasta. Saramäki ynnää, että “ruuan hiilijalanjälki koostuu varsinaisesta tuotannosta (esim. viljely tai kalastus), prosessoinnista, kuljetuksista, pakkauksesta, myynnistä, kotiinkuljetuksesta, valmistuksesta ja hävikistä. Jokaisessa vaiheessa päästöihin voi puuttua joko loppukuluttaja tai joku muu“. Kätevästi saatavilla olevan ruokatarjonnan runsauden paljouden äärellä meidän kannattaa syventyä mietiskelemään sen toteuttamisen vaatimaa työtä ja vaivaa, sekä ympäristövaikutuksia. Helppoa tämä ei automaattisesti ole, mutta keinoja on monia. Luonnonmukaisesti tuotettujen vaihtoehtojen lisäksi lähellä tuotettu ruoka on usein loistovalinta, erityisesti sen kasvaessa lähinurkilla luonnostaan. Hyvä esimerkki tästä ovat kotimaiset järvikalat, erityisesti kalansyönnin terveysvaikutusten ansiosta. Onkin huomionarvoista, että “sisävesien pikkukalaa jopa kannattaa kalastaa ravinteiden poistamiseksi rehevöityneistä järvistä“.

Eläinperäisten ruokatuotteiden käytön kohtuullistaminen vaikuttaa yhtä lailla olevan ympäristön lisäksi hyväksi myös terveydelle. Yleisesti lihansyöntiä kehotetaan rajoittamaan ja nauttimaan vain puolisen kiloa viikossa. Mielenkiintoista onkin, että Saramäen mukaan “viimeksi lihankulutus oli tätä tasoa Suomessa 1960-luvulla“, mikä todella johtunee siitä, että “liha on nykyään halvempaa kuin aiemmin, joten sitä syödään arkiruokana ja pääruoka-aineena, kun se aiemmin on ollut herkku ja höyste“. Pula-aikaan paluuta tuskin tarvitsee pelätä, vaan kenties voisimme kohtuullistaa kerskailevaa lihankulutustamme.

Lihasta saadun proteiinin korvikkeeksi voikin löytää monia kasvisvaihtoehtoja. Upeita esimerkkejä ovat kotimainen herne ja härkäpapu, sillä palkokasvien sivutuotteena maaperään syntyy typpeä, mikä puolestaan vähentää tarvetta käyttää typpilannoitteita, joiden valmistaminen tavallisesti vapauttaa paljon hiilidioksidia. Yllä mainittu palmuöljy on monin tavoin hankala tuote, ja sen käyttöä kannattaa välttää, tai vähintään varmistaa tuotannon tapahtuneen vastuullisesti. Soijaa taasen kasvatetaan ihmisravintoa enemmän rehuksi, ja esimerkiksi broileria syödessä hiilijalanjälkeen saattaa sisältyä soijarehun aiheuttamia lisäkuluja. Yksi erityisen merkittävä tekijä kotitaloustasolla on ruokahävikki, joten kannattaa pohtia, miten oman keittiönsä hävikin voi minimoida.

Alla vielä muutama inspiroiva potretti kasvisruokavalioon sitoutuneista sukulaisistamme, jotka armollisesti näyttävät meille mallikasta esimerkkiä.

Komppaamme lopuksi Saramäen toteamusta, että “omaa vaikutusmahdollisuuttaan ei pidä jättää käyttämättä siksi, että se ei tunnu vaikuttavan tarpeeksi isoihin asioihin, tai koska tuntuu siltä, että isoihin asioihin ei oikeastaan voi vaikuttaa“, ja lisäksi, että “etujoukko, joka näkee ekstravaivaa toimiakseen ympäristöystävällisesti, raivaa tietään muutoksille, jotka tekevät ympäristövalinnat vaivattomiksi, saavutettaviksi ja halvemmiksi kaikille muillekin“. Tehkäämme kukin reippaasti omien resurssiemme mukaisia pieniä tekoja, sillä niistä kasvaa lopulta jotain suurta. Namaste.

Aihetta liippaavaa monenkirjavaa kirjallisuutta:

Cristina Andersson & Jari Kaivo-oja; BohoBusiness: ihmiskunnan voitto koneesta

Philip Lymbery & Isabel Oakeshott; Farmageddon: halvan lihan todellinen hinta

Jack Herer; Keisarilla ei ole vaatteita

Henry David Thoreau; Kävelemisen taito

Ralph Waldo Emerson; Luonto

Robin Hahnel; Osallisuustalouden aakkoset

Mats-Eric Nilsson; Petos lautasella

Oras Tynkkynen; Pieni maailmanpelastusopas

Carl Honoré; Slow: Elä hitaammin!

Olli Posti; Supermarket survival

Naomi Klein; Tämä muuttaa kaiken: kapitalismi vs ilmasto

Otso Sillanaukee; Zero waste: jäähyväiset jätteille

Toim. huom.

Kaikki yllä olevat sivustomme ulkopuoliset liNKit johtavat suomenkielisille Wikipedia-sivuille. Tästä napsauttamalla avautuu toinen birdink.fi sivu, joka sisältää aakkostetun valikoiman BiRD iNKin suosittelemia erinomaisia kirjoja.

Artikkelin kuvat ovat pääasiassa BiRD iNKin luomuksia, vaan haluamme huomauttaa osan materiaalista olevan peräisin Pexels-kuvapalvelusta – mistä muuten löytyy läjäpäin upeita otoksia katseltavaksi tai käyttöön!