Hyvinvointivaltion kyseenalaiset kantimet

B! Olemme kuulleet postuloitavan, että hyvinvointivaltio tarkoittaa valtion voivan hyvin, eikä suinkaan takaavan kansalaistensa hyvinvointia. Täysin perätön väitös ei liene, sillä nykyisessä hyvinvointivaltion mallissa johtavana voimana on markkinatalouden kasvu, minkä ei suoranaisesti voida väittää olevan todellisessa yhteydessä ihmishyvinvointiin – hyvinvointia kun on koettu melko varmasti jo ennen nykyisten talousjärjestelmiemme kehittämistä. Ihmiseläimen hyvinvoinnin onkin todettu talouslaskennallisten tekijöiden lisäksi koostuvan myös subjektiivisista tekijöistä. Näihin lukeutuu esimerkiksi onnellisuus, identiteetti, sosiaaliset suhteet sekä luottamus muihin ihmisiin, ja lisäksi monet tärkeät hyvinvoinnin fyysiset, emotionaaliset ja sosiaaliset tekijät tarjoaa luontoympäristö¹. Ihmishyvinvointi ei siis muodostu ainoastaan aineellisista ja helposti mitattavista tekijöistä, vaan sen perustana lymyää myös henkisiä ja psykologisia tekijöitä. Tutkailkaamme seuraavaksi hieman hyvinvoinnin tekijöitä valtion yhteydessä, sekä miltä todella kansalaistensa hyvinvointia vaaliva valtio voisi näyttää.

Taloudellisen kasvun ollessa valtiolle tärkeää, korostuvat hierarkkiset, ulkonaiset ja materia­listiset arvot, mikä suorastaan sabotoi ihmisen hyvinvoinnille tärkeitä perustekijöitä². Kaiken kukkuraksi pitkään yleisesti hallinnut kapea hyvinvointikäsitys merkitsee monesti utilitaristista näkemystä, minkä tähden tulojen ja aineellisen vaurauden ajatellaan indikoivan hyvinvointia³. Näin planeetta voidaan nähdä ihmisen resurssivarastona, jonka hyödyntäminen lopulta takaa hyvinvoinnin toteutuvan. Tämä objektiivinen ajattelumalli sopii hyvin yhteen erityisesti taloustieteilijöiden suosiman käsityksen kanssa, että hyvinvointi tarkoittaisi yksinkertaisuudessaan yksilöiden halujen tyydyttämistä⁴. Kulutus on kuitenkin hyvinvoinnin indikaattorina huono, sillä se ei välttämättä perustu lainkaan inhimillisiin tarpeisiin tai sivuuttaa ne, ja tiettyyn pisteeseen vietynä kulutuksen hyvinvoinnillistavat vaikutukset näyttävät olevan jopa kielteisiä.

Utilitaristisen nykynäkemyksen kyseenalaistavat myös Martha Nussbaum ja Amartya Sen, joiden kyvykkyyksiin/toimintavalmiuksiin perustuvan lähestymistavan (capability approach) mukaan hyvinvointi pitäisi ymmärtää suhteessa ”siihen, mitä ihminen tekee ja hän voi tehdä”. Tulot ovat lähestymistavan valossa vain väline hyvän elämän saavuttamiseksi ja samat resurssit voivat johtaa erilaisiin lopputuloksiin eri yksilöiden kesken juontuen heidän terveydestään ja toimintakyvystään sekä heitä ympäröivästä yhteiskunnasta. Toiminnaksi lasketaan esimerkiksi työ, lepo, ravittuna eläminen ja yhteisön jäsenenä oleminen, joten esimerkiksi erilaiset vammat voivat tarkoittaa ihmisten hyvinvoinnin täyttymisen edellyttävän rahan lisäksi hyvinvointipalveluja ja muita tukimuotoja.⁵

Ylipäätään ihmishyvinvointi edellyttää taloudellisten instituutioiden toimivan maapallon luonnonvarojen kantokyvyn rajoissa, ja tämä kirvoittanee pohtimaan sitä, minkälainen ihmistalous tukee hyvinvointia aidosti ja kestävästi. Loppujen lopuksi taloudella on valtava vaikutus todella moniin elämän osa-alueisiin ja se määrittelee monia itsestäänselvyyksinäkin pidettyjä toimintamalleja ja käytäntöjä sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti. Eräällä tasolla tarkastellen elämmekin ristiriitaisessa ajassa, jossa meidän tulisi onnistua lisäämään köyhien maiden hyvinvointia ja samalla pienentää hyvinvointivaltioiden ekologisia jalanjälkiä.

Hyvinvointihaaveita ja utopioita

Kiteyttäisimme hyvinvoinnin hyvinvointivaltion yhteydessä tarkoittavan sosiaalista (eli myöskin yksilöllistä) hyvinvointia, joka on ekologisesti kestävällä pohjalla: hyvinvointivaltio on ihmisille hyvä ja ympäristön kantokyvyn rajoissa toimiva. Näin rakentunut ihmishyvinvointi huomioi planeettamme reunaehdot ja toteutuu niitä kunnioittaen, eikä siten vaaranna muiden ihmisten tai lajien hyvinvointia. Olennaista on myös se, että nykyisten ihmissukupolvien hyvinvointi ei vaaranna tulevien sukupolvien hyvinvoinnin edellytyksiä. Toistaiseksi sekä sosiaalisesti että ekologisesti kestävään hyvinvointiin ei ole yltänyt vielä yksikään valtio.

Yleisesti yhteiskunnallisen uudistusmuutoksen esteenä on ollut esimerkiksi nykyaikaisen yhteiskunnan perusolettamuksia, kuten kasvu, markkinat ja kulutus, sekä normalisoituneita elämäntapatottumuksia liittyen esimerkiksi asumiseen, ravintoon ja liikkumiseen. Vaikkapa kestävän kehityksen prosessit eivät siis ole onnistuneet muuttamaan yhteiskuntapolitiikkaa ohjaavia normeja, ja luonnonvarat ovat joutuneet uusin tavoin politisoinnin uhriksi myös Suomessa. Yleistä on myös se, että ympäristön merkitys sivuutetaan. Tämä kertonee siitä, että yhteiskuntataso(i)lla ei olla onnistuttu tasapainottamaan ympäristöä, taloutta ja sosiaalista aspektia, eli ylipäätään ymmärretty hyvinvoinnin todellisia kantimia. Yhteiskuntatasolla olisikin opittava uusia asenteita, kehitettävä uusia toimintamalleja, ja todennäköisesti muutettava monia tekijöitä täysin.

Hyvinvointia voidaan siis mitata monilla indikaattoreilla ja Suomessa ollaan sosiaalisten tavoitteiden suhteen verrattain hyvässä jamassa, mistä kertoo esimerkiksi elämään tyytyväisyys, koulutus, korkea elinikä, tasa-arvo ja työllisyys. Suomen haasteena on kuitenkin monien muiden hyvinvointivaltioiden tavoin elämänalueiden hyödykkeistäminen ja kansalaisten markkinariippuvuus. Luottolamoja ja kansantalouksien heilahteluja, jotka aiheuttavat eriarvoistumista, köyhyyttä ja työttömyyttä, voidaan pitää esimerkkeinä tästä⁶. Kestävän hyvinvoinnin kannalta nähden haasteinamme ovat kotimaamme korkeat hiili- ja typpipäästöt ja ylipäätään suomalaisten suuri ekologinen jalanjälki, johon vaikuttaa esimerkiksi ruokatottumuksemme, energiantuotanto ja liikenne.

Lähtökohtaisesti kyse on pitkälti asennemuutoksesta ja kyvystä ymmärtää, että monet talousjärjestelmän ja jatkuvan kasvupyrkimyksen luomukset eivät ole kytköksissä ihmisten aitoon hyvinvointiin tai vaurauteen. Ihmisten aineellisista olosuhteistaan saama tyydytys myöskin riippuu osittain siitä, mihin he ovat tottuneet, eli millaisessa yhteiskunnassa he yksilöllisellä tavallaan ovat tottuneet maailman kokemaan. Esimerkiksi vaurauden epätasaisesta jakautumisesta ja varallisuuskuilusta on tullut yhteiskunnallisesti hyväksyttävää, mikä mahdollistaa kerskakulutuksen kaltaisia kestämät­tömiä käyttäytymismalleja sitomalla kulutuksen sosiaaliseen statukseen. Tämä on omiaan kalvamaan sekä ihmisten että luontoympäristön hyvinvointia.⁷

Olennaista vaikuttaa olevan kyky erottaa hyvinvointi konsumerismista, eli kulutuksesta, ja kestävyys kasvusta. Ympäristön rajoitusten suhteen huomattavaa on myös, että hyvinvoinnin lisääntyminen ei itsessään edellytä taloudellista kasvua, jota perinteisesti pidetään edellytyksenä kehitykselle. Kasvun hidastuminen ei siis suoraan tarkoita ihmisten hyvinvoinnin sivuuttamista ympäristön suojelemiseksi, vaan ihmishyvin­vointi ja ekologinen kestävyys vaikuttavat jopa vahvistavan toisiaan.⁸ Me suomalaiset olemme yleisesti ottaen hyvin palkkatyöorientoituneita, ja voisimme kenties uudistaa perspektiiviämme tätäkin kautta alkamalla ennemmin arvostaa mielekästä toimintaa.

Hyvinkin mahdollisia valtiomalleja

Siirtyminen kohti globaalia elämäntapaa, joka kunnioittaa ihmistä ympäristöineen, edellyttää huomion kiinnittämistä hyvinvointiin ja ihmistarpeisiin vastaamiseen. Tuula Helne ym. ehdottavat Erik Allardin esittämän Having, Loving ja Being jaottelun Doing-ulottuvuudella täydennettynä toimivaksi hyvinvointimallin pohjaksi, sillä nämä eri ulottuvuudet havainnollistavat, että vain tietynlaista hyvinvointia edistävät toiminnot kasvattavat ekologista jalanjälkeä, kun taas toiset toiminnot ovat vähemmän riippuvaisia aineel­lisista resursseista⁹.

Kulutuksen tai bruttokansantuotteen kasvattamisen sijaan pitäisikin keskittyä hyvinvoinnin kasvattamiseen, mikä puolestaan edellyttää parempaa ymmärrystä hyvinvoinnin tekijöistä. Tähän sisältyy ymmärrys myös siitä, että kaikkein köyhimmät yhteisöt tarvitsevat lisäkulutusta voidakseen hyvin. Toisaalta parhaassa asemassa olevat voivat luopua osasta aineellisesta omaisuudestaan vaarantamatta silti hyvinvointiaan. Tärkeää olisikin taata, että resurssit ja voimaannuttaminen jakautuisivat tasaisemmin globaalilla tasolla, jotta kaikkein puutteenalaisimmat yhteisöt voivat kehittyä kestävästi.¹⁰

Esimerkiksi Nussbaumin ja Senin esittämien ihmisten peruskykyjen täyttäminen edellyttää hyvin vähän, jos lainkaan materiaalisia resursseja. Tämä mahdollistaa ihmisen tai kokonaisen ihmis­yhteisön yltäkylläisen hyvinvoinnin jättämällä silti tilaa myös muiden kehittymiselle. Edward Page onkin huomauttanut, että kyseisessä näkemyksessä ei jää tilaa kulutusmalleille ja elämäntavoille, jotka vahingoittavat muiden keskeisiä toimintakykyjä.¹¹ Toisin tarkastellen kaikkien ihmisten toimintamahdollisuuksien turvaaminen edellyttää alarajan (capability threshold) lisäksi niiden ylärajan (capability ceiling) määrittelyä¹².

Ian Gough ja James Meadowcroft puolestaan ovat kehittäneet kaksi hyvinvointivaltion uudistuskenaariota: innovaatio- ja radikaalisellainen. Innovaatioskenaario sisältää ajatuksia vihreästä verotuksesta, ekososiaalisista sijoituksista ja synergioista, hiilivapaista palveluista ja kuluttajien käyttäytymisen muutoksesta. Näin verotusta voisi ohjata hiilidioksidipäästöt, asumisen laatua voitaisiin parantaa ja päästöjä pienentää, julkista liikennettä kehittää päästöjä vähentäen, sekä kuluttajien käyttäytymistä pyrkiä muuttamaan vihreämpään suuntaan esimerkiksi kasvatuksen, verotuksen ja tukien kautta. Radikaaliskenaario sisältää ajatuksia hiilidioksidin, työn ja ajan sekä tulojen ja varallisuuden uudelleen jaosta sekä väestöpolitiikan uudistamisesta. Käytännössä tämä tarkoittaisi kaikkien saavan henkilökohtaisen hiilidioksidipäästökiintiön, työhön ja ajankäyttöön liittyviä asenne- ja toteutusmuutoksia, varallisuuskuilun kaventamista, sekä sitä, että väestökasvu tulisi pysäyttää väestömäärän vakauttamiseksi.¹³

***

Hyvinvointivaltio on siis hyvinkin moniulotteinen kysymys, eikä selvää ole kuin se, että myös kotimainen mallimme kaipaa päivityksiä. Yhteiskuntatieteellinen tutkimus voisi uppoutua pohtimaan hyvinvointivaltion uudistamiseen tähtääviä kysymyksiä. Erityisesti yhteiskuntatieteellisellä ja sosiaalityön tutkimuksella vaikuttaa olevan eväitä vastata myös kysymykseen, miten olla myötätuntoinen tulevia sukupolvia kohtaan. Löytämällä vastauksia eriarvoisuuden tasaamiseen sosiaalityön tutkimus voisi edesauttaa kansallista ja kansainvälistä kykyä ajatella ja toimia solidaarisemmin.

Yhteiskunnat ovat ylipäätään kiintoisia kehitelmiä ihmiselämän järjestelyyn ja tarjoavat loputtomia toteutusmahdollisuuksia. Voikaamme siis hyvin ja tarttukaamme kohtaamiimme mahdollisuuksiin muuttaa maatamme järjestelmätasolla. Namaste.

Lähteet:

^{1, 7, 8, 10} Rogers, Deborah S., Anantha K. Duraiappah, Daniela Christina Antons, Pablo Munoz, Xuemei Bai, Michail Fragkias & Heinz Gutscher. 2012. “A Vision for Human Well-Being: Transition to Social Sustainability” julkaisussa Current Opinion in Environmental Sustainability, 4(1), 61–73. Elsevier B.V., doi: 10.1016/j.cosust.2012.01.013.

^{2, 11} Fritz, Martin & Max Koch. 2014. “Potentials for prosperity without growth: Ecological sustainability, social inclusion and the quality of life in 38 countries” julkaisussa Ecological Economics, 108, 191–199.

^{3, 4, 5, 6, 9, 12} Helne, Tuula, Tuuli Hirvilammi & Markku Laatu. 2012. Sosiaalipolitiikka rajallisella maapallolla. Kela.

¹³ Gough, Ian. 2016. “Welfare states and environmental states: a comparative analysis” julkaisussa Environmental Politics, 25(1), 24–47.

Aihetta liippaavaa monenkirjavaa kirjallisuutta:

Sylvi Kekkonen; Amalia

George S. Clason; Babylonin rikkain mies

Inna Somersalo; Härkäpapua sarvista

Robin Hahnel; Kilpailusta yhteistyöhön

Elisa Aaltola & Birgitta Wahlberg; Me & muut eläimet

Angela Davis; Naiset, rotu ja luokka

Ville Lähde; Niukkuuden maailmassa

Alan W. Watts; The Book: Keitä me olemme

Mikko Sjögren; Tunne taloutesi – Tunnetaloutesi

Marcus Tullius Cicero; Velvollisuuksista

Jani Laaksonen; Zeitgeist – ajan henki

Marko Hamilo; Älkää säätäkö päätänne – häiriö on todellisuudessa

Toim. huom.

Kaikki yllä olevat sivustomme ulkopuoliset liNKit johtavat lähdeluettelon linkkejä lukuun ottamatta suomenkielisille Wikipedia-sivuille. Tästä napsauttamalla avautuu toinen birdink.fi sivu, joka sisältää aakkostetun valikoiman BiRD iNKin suosittelemia erinomaisia kirjoja.

Tekstissä hyödynnetyistä lähteistä erityisesti kirja Sosiaalipolitiikka rajallisella maapallolla kannattaa lukea jopa lukemattomia kertoja, samoin tekstin somistukseksi siteerauksia tarjonneet Saramäen 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman sekä Sillanaukeen Zero Waste!

Artikkelin kuvat ovat pääasiassa BiRD iNKin luomuksia, esimerkiksi pääkuvan hirveän kannattelevat kärpässienet on kuvattu Pirkanmaalla, vaan haluamme huomauttaa osan materiaalista olevan peräisin Pexels-kuvapalvelusta – mistä muuten löytyy läjäpäin upeita otoksia katseltavaksi tai käyttöön!