Alussa oli teko

B! Palaamatta evoluutiossamme niin pitkälle, kuin kysymykseen oliko ensin muna vai kana, lienee tekeminen aina ollut osa ihmiseloa. Ja vaikka sana varmasti edelsi ja tulee aina edeltämään tekoa, kannattaa tekojaan takuulla arvostaa ja toisinaan myös arvottaa. Ihminen kun tuppaa olemaan tapojensa orja, voivat teot muuttua myös varsin helposti rutiininomaiseksi rutistamiseksi. Voi käydä niinkin, että tekorintama kaipaa päivitystä, sillä ihminen itse sekä ihmistä ympäröivä maailma ovat jatkuvassa muutoksessa ja vanhat tutut teot eivät enää olekaan mielekkäitä syystä tai toisesta.

Tekeminen itsessään toki voi olla monenmoista, kuten lukemista, joogaamista, maalaamista, maistamista, haistamista, leipomista, kasvattamista, kävelemistä, soittamista, laulamista, näkemistä, tutkimista, oppimista, kuulemista, sekä ehkäpä parhaimpana, puhdasta olemista. Oikein hyvin ja oikeasti olemista parempaa tekemistä saakin hakea kissojen ja koirien kanssa – luultavasti juurikin siksi, että he eivät ihmisten tavoin unohda olla. Kun me ihmiseläimet siis uppoudumme tekemisiimme, soisi niiden olevan jonkinlaisen sydämellisen ajatuksen ja tunteen tuotosta. Ehdotammekin tässä pysähtyväsi hetkeksi mietiskelemään omia tekojasi sekä erityisesti niiden syvempiä merkityksiä, jos ei jopa motivaatioita.

Seuraava sisältö on lainattu suoraan teoksesta Uusi osuuskunta – Tekijöiden liike. Tekemisellä viitataan tässä pitkälti yhteistekemiseen, jonka määrittelyyn luettelo on tarkoitettu.

  • Tekeminen on vastavuoroisuutta. Se nojaa periaatteeseen ”jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan”. Pyyteetöntä vastavuoroisuutta ilmenee, kun tekemisen taakka ei ole liian suuri ja kun tekijä voi luottaa myös toisen hyväntahtoisuuteen.
  • Tekeminen vahvistaa autonomiaa. Ihmiset tekevät asioita usein puhtaasta halusta, mielenkiinnosta ja mielekkyydestä. Asioita tehdään omaehtoisesti markkinoiden paineista välittämättä.
  • Tekeminen on kykyjen, osaamisen ja resurssien vapaaehtoista jakamista. Jakamisessa vahvistuu kukin yksittäinen tekijä ja samalla yhteisö.
  • Yhteistekeminen tuottaa turvallisuutta tilanteessa, jossa yksin ei pärjäisi. Se rakentaa yhteisvoimaa epävarmuutta vastaan ja luo luottamusta tulevaisuuden kohtaamiseen.
  • Yhteistekeminen vahvistaa yhteisyyttä ja parhaimmillaan emansipoi ihmisiä muuttamaan maailmaa. Tekeminen on siis radikaalin demokratian käytäntöä ja yhteiskunnallista pedagogiikkaa.
  • Tekemisessä piilee mahdollisuus vastarintaan. Vastarinta nousee työn kaksinaisluonteesta, koska tekemiseen liittyvä omaehtoisuus ja usein syväkin eettinen vetovoima on ristiriidassa kilpailun ja voiton tekemisen kanssa. Tarvittaessa tekijät ovat valmiita kamppailemaan vapaan tekemisen ja elämäntavan puolesta.

Erityisen hyvää tekemistä toivottaen, Namaste.

Tapojen kautta suorituskyvykkäämmäksi

Jättäkäämme jäähyväiset jätteille

Kokonaiset 250 ilmastotekoa

Aihetta liippaavaa monenkirjavaa kirjallisuutta:

Cristina Andersson & Jari Kaivo-oja; BohoBusiness: ihmiskunnan voitto koneesta

Kjell A. Nordström; Funky business: pelin henki – käytä päätäsi

Robi Hahnel; Kilpailusta yhteistyöhön: Kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää

Elisa Aaltola & Birgitta Wahlberg; Me & muut eläimet: uusi maailmanjärjestys

Robin Hahnel; Osallisuustalouden aakkoset

Carl Honoré; Slow: Elä hitaammin!

Alan W. Watts; The Book: Keitä me olemme

Naomi Klein; Tämä muuttaa kaiken: kapitalismi vs ilmasto

Mikko Sjögren; Tunne taloutesi – Tunnetaloutesi

Daniel Goleman; Tunneäly: Lahjakkuuden koko kuva

Hanna Moilanen, Jukka Peltokoski, Jaana Pirkkalainen & Tero T. Toivanen; Uusi osuuskunta: tekijöiden liike

Jani Laaksonen; Zeitgeist – Ajan henki

Toim. huom.

Kaikki yllä olevat sivustomme ulkopuoliset liNKit johtavat suomenkielisille Wikipedia-sivuille. Tästä napsauttamalla avautuu toinen birdink.fi sivu, joka sisältää aakkostetun valikoiman BiRD iNKin suosittelemia erinomaisia kirjoja.

Artikkelin kuvat ovat pääasiassa BiRD iNKin luomuksia, esimerkiksi kuvituksen dinosaurus on ikuistettu Seitsemisen kansallispuistossa, vaan haluamme huomauttaa osan materiaalista olevan peräisin Pexels-kuvapalvelusta – mistä muuten löytyy läjäpäin upeita otoksia katseltavaksi tai käyttöön!