Ulkoiset resurssit

Löydät tältä sivulta sivustomme ulkopuolisia resursseja.

Koska tämä tarkoittaa käytännössä kolmansien tahojen verkkopohjaisia sisältöjä, huomaathan jatkavasi jakamiemme linkkien taa täysin omalla vastuullasi – BiRD iNK ei kanna vastuuta näiden ulkopuolisten sivustojen sisällöstä, saavutettavuudesta tai toiminnallisuudesta.


Biohakkerit

Sivusto tutustuttaa biohakkerointiin ja blogin lisäksi tarjolla on verkkokursseja, podcasteja sekä yllin kyllin valveutunutta ja valottavaa tietoa ihmiskehon toiminnasta.


Eetti

Eettisen kaupan puolesta ry on kansalaisjärjestö, joka peräänkuuluttaa maailmankaupan oikeudenmukaisuutta, tuotantotapojen kestävyyttä ja kuluttamisen vastuullisuutta.


Elina Hytönen

Hytösen sivusto sisältää kattavasti tietoa mm. moninaisista terveydellisistä ja ravinnollisista tosiasioista, pitkälti valtavirran sivuuttamasta vinkkelistä tarkasteltuna ja tieteellisin tutkimustuloksin sekä viittauksin rikastettuna. Suosittelemme koluamaan tämän tietolähteen läpikotaisin.


Fiksuruoka.fi

Tämä ehdotus erottuu joukosta ilmiselvästi kaupallisen luontonsa tähden. Näkisimme hankkeen kuitenkin olevan keskiarvoltaan varsin arvokas ja yksi toimiva ratkaisu kansallisissa talkoissamme ruokahävikin vähentämiseksi.


Finnwatch

Tämän kansalaisjärjestön taustalla on joukko erilaisia suomalaisia järjestöjä. Sivusto tarjoaa monenlaista ajantasaista tietoa ihmismaailman eettisistä epäkohdista ja pyrkii vaikuttamaan liiketoiminnassa yleisiin (ikäviin) toimintamalleihin.


Hidasta elämää

Kattava ihmisyyttä käsittelevä sivusto, jonka aiheina komeilevat mm. rakkaus, henkisyys ja hyvinvointi.


Hortoilu

Sivusto tutustuttaa hortoilun saloihin ja tarjolla on myös kursseja, kirjoja sekä jopa matkoja.


Ilmastotoiminta

Tämä sivusto esittelee näppärästi erilaisia keinoja toimia ilmastoystävällisemmän ihmismaailman puolesta.


Kemikaalicocktail

Noora Shinglerin luoma konsepti sivustoineen käsittelee kaikkea kemikaaleihin liittyvää, kuten myös luomuruoka- luonnonkosmetiikka-, terveys- ja vastuullisuusaiheita.


Kirjasto

Kirjastoista löytyy lukemattomia kirjallisia helmiä ja lisäksi lainauskäytäntö ilmentää hienosti kiertotalouden arvoja.


Luonnonperintösäätiö

Tältä sivustolta löytyy runsaasti luontotietoutta ja lisäksi säätiö avaa mahdollisuuden edistää esimerkiksi ikimetsien ja soiden suojelua Suomessa.


Marttajärjestö

Martat ovat monessa mukana ja edistävät monin tavoin luonnonmukaista elämää. Järjestön sivustolta sekä sosiaalisen median kanavilta löytyy loputtomasti vinkkejä arjen pyörteisiin.


Oikeutta eläimille

Järjestö on nimensä mukaisesti sitoutunut parantamaan eläinten asemaa yhteiskunnassa. Sivusto sisältää runsaasti tietoa myös eläinoikeusblogin muodossa ja tarjoaa mahdollisuuden osallistua eläinten oikeuksien edistämiseen.


Olli Posti

Posti jakaa sivustollaan ja sosiaalisessa mediassa loputtomasti arvokasta tietoa esimerkiksi ravintoon liittyen. Suosittelemme ehdottomasti lukemaan myös Postin Nutrix-kirjan*.


Panu Pihkala

Pihkala käsittelee blogissaan reflektoivaan tyyliin ihmisyyden monia puolia. Tarjolla on erityisen hedelmällistä materiaalia ympäristöahdistuksen kaltaisten vitsausten kanssa sinuiksi päätymiseen.


Project Gutenberg

Ensimmäisenä e-kirjoja ilmaiseksi tarjonnut Project Gutenberg on siirtänyt kymmeniä tuhansia kirjoja digitaaliseen muotoon. Sivustolta löytyy runsaasti myös suomenkielistä luettavaa. Kotimainen vastineemme on Projekti Lönnrot, tarjoten ”vapaita e-kirjoja kaikille” – valitettavasti tätä sivustoa ei kuitenkaan ole salattu.


Satokausikalenteri

Oiva sivusto, joka informoi ja auttaa järjestelemään oman ruokahuoltonsa paremmin ympäristön makuun sopiville linjoille. Satosesonkitietouden lisäksi tarjolla on puutarhaa, hyvinvointia ja metsää koskettelevia kirjoituksia.


SEY – Suomen Eläinsuojeluyhdistys

Kattava lähde eläinaiheisiin asioihin. Yhdistyksen tavoitteena on eläinten elämänlaadun parantaminen ja sivustolta löytyy informaation lisäksi myös erilaisia vaikutusmahdollisuuksia.


Sitra

Erityisesti Suomen itsenäisyyden rahaston 100 fiksua ilmastotekoa on näppärä tietopaketti ekoloogisempien elämäntapatottumusten kehittelyyn.


Suomen luonnonsuojeluliitto

Järjestön sivusto kehottaa olemaan luonnonvoima ja kertoo kattavasti erityisesti Suomen luonnon tilasta sekä tavoista vaikuttaa.


Viisas elämä

Omien sanojensa mukaan sivusto tarjoaa ”oivalluksia merkitykselliseen elämään”.


WWF (Suomi)

Sivustolta löytyy kattavasti tietoa ympäristöasioista maailmanlaajuisella perspektiivillä. Suosittelemme vilkaisemaan esimerkiksi opetusmateriaalit faktoineen sekä erilaiset tavat auttaa luontoa.

* Posti itse toivoo lisätä seuraavat päivitykset Nutrixiin: ”Agevesiirappia en enää suosittele; laatu on jo pitkään ollut jotain muuta kuin sen väitetään olevan. Luomuakin tärkeämpää tänä päivänä on lähiruoka ja satokaudet – eikä markettiluomu ole lähellekään korkein standardi, ja kaikkein vähiten edullinen… Etenkin luomulihan sijaan suosittelen nykyään vahvasti lähi-/niitty-/villilihaa, ja lihaakin tärkeämpiä sisäelimiä ja oikeastaan kaikkea muuta kuin lihaa mitä siinä eläimessä on.