Suomalaisten metsäsuhteiden muovautumia

B! Suomalaisilla on historiallisesti vahva side metsiin. Lehtimetsien ja havumetsien herättämien mielikuvien välillä on eroja, kun lehtimetsiin liitetään tavallisesti lehdot, kulttuuri sekä intiimiys, ja havumetsiin taasen uhripuut, erämaat, raivaaminen, karsikot ja työ, jopa raataminen. Lisäksi metsät ovat tietenkin aina tarjonneet ihmisille ravintoa. Metsää Suomessa lienee ollut jo jääkauden jälkeisistä ajoista lähtien, kun lehtipuiden kautta kasvettiin kohti havumetsiä. Kuusi kuulemma ilmestyi tänne vasta noin kuusi tuhatta vuotta sitten. Mietiskelkäämme himpun pitkemmin metsien kulttuurista merkitystä suomalaisille, yleisen suhtautumisen muutoksia ajan saatossa, sekä erilaisia tapoja hallita ja kontrolloida näitä mainittuja luontoympäristöjä.

***

Metsäsuhdetta edustavat metsään liittyvät tiedot, mielipiteet, arvot, uskomukset ja käsityk­set, ja metsäsuhteet tulevat näkyviin metsäluontoon kohdistuvissa ajattelu- ja toimintatavoissa, eli metsäkulttuurissa. Toisin sanoen metsäsuhteet ilmentävät vallitsevaa metsäkulttuuria, ja nämä kaksi ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään, kun metsäsuhteet yhtä lailla sekä rakentavat metsäkult­tuuria että rakentuvat metsäkulttuurista. Kaikessa laajuudessaan metsäkulttuurin voi ajatella olevan ihmisen ja metsän välistä vuoro­vaikutusta menneestä tulevaan, ja tähän moninaisuuteen lukeutuu esimerkiksi metsään liittyvä puhe, kieli ja ajattelu, taide, elinkeinot, ammatit, harrastukset, sekä metsä suomalaisuuden symbolina ja henkisenä kotina.¹

Vielä 1700- ja 1800-luvulla metsä merkitsi työtä, toimeentuloa ja tarveaineita, ja kansanperinteen mukaan metsään liittyi myös kielteisiä mielikuvia, kuten siellä lymyilevät pedot ja vaara eksyä, joten metsä näyttäytyi paikoin haasteena ja herätti jopa vihaa. Erityisesti 1800-luvulla metsä alkoi saada muitakin merkityksiä. Metsää hyödynnettiin sittemmin kansallisen identiteetin rakentamisessa, ja metsät muutettiin tietoisestikin kansallisomai­suudeksi ja -maisemaksi, ja tätä kautta myös metsien arvoa alettiin korostaa sekä luoda suoma­laisista kuvaa metsäkansana. Varsinkin 1800-luvun aikana ja loppupuolella tämä näkyi esimerkiksi kulttuurissa, taiteissa, opetuksessa sekä liikelaitosten nimissä ja imagoissa. Myös maakuntalauluissa viitattiin järvien lisäksi lähes säännönmukaisesti metsiin, ja saivatpa markatkin aikoinaan koristuksekseen havupuisia tunnuksia.²

Yksi suomalaisen metsäkulttuurin muuttumisesta kertova indikaattori on ollut verotus­kysymys, kun alkuaikoina isoja metsäalueita ei haluttu ottaa rasitteeksi, vaan 1800-luvun kuluessa asenteet alkoivat muuttua metsätalouden tehdessä metsistä tilallisille tulon­lähteen. Suomalaista metsäkulttuuria on muovannut lisäksi erityisesti yhteiskuntarakenteen muutos väestön siirtyessä alkutuotannosta palvelusektorille ja maaseudulta kaupunkeihin, kun työ on enää harvoin yhteydessä metsään ja näin metsässä vietetty aika on vähentynyt³.

Suomalaisten metsäsuhteiden vaikutukset käytännössä

Varhaisimpia suomalaisten aiheuttamia ympäristövaikutuksia olivat uudisraivauksen, soiden kuivatuksen ja järvenlaskujen seuraukset. Metsiä käytettiin pitkään tehokkaasti myös kaskeamisessa. Yksi merkittävä metsien hyödyntämiseen vaikuttanut tekijä oli laivan­rakennus, ja puulaivojen rakentaminen jatkui 1800-luvun loppupuolelle saakka. Lisäksi Suomen ulkomaantalouden näkökulmasta tervatalous oli läpi 1800-luvun hyvinkin merkittävä ala ja säilytti asemansa aina 1900-luvun alkuun. Huikeat 90 % tuotannosta päätyi vientiin, kun 1820- ja 1830-luvuilla terva oli tärkein vientituote. Tervaa saatiin mäntypuusta ja myös tervatynnyreiden valmistus vaati paljon puuta, ja valtavat tuotantomäärät näkyivät metsien tilassa. Tällöin metsiä poltettiin melko säälimättömästi ja arviolta miljoona kuutiota metsää päätyi raakamateriaaliksi.

Sahateollisuuden teknistymisen myötä puutarve alkoi kasvaa tälläkin saralla. Metsäteollisuus alkoi tehdä nousuaan 1800-luvun jälkipuolelta lähtien ja sai ikään kuin valtiovallan siunauksen tarpeidensa täyttämiselle, mistä seurasi laajamittaisia metsähakkuita. Sotien jälkeen syntyikin uusi ammatti, metsätyömies, ja 1950-luvulle tultaessa hakkuumäärät olivat Suo­messa kolminkertaiset 30 vuotta aiempaan verrattuna. Kehityksen myötä ympäristön rasitukseksi muovautuivatkin metsähakkuut, ojitukset ja metsätieverkostojen tihentyminen, jotka kavensivat luonnollisia elinympäristöjä – yksi tästä seurannut arveluttava meriittimme on 18 000 hehtaaria kattava Posion alueen avohakkuu, jota on luonnehdittu Euroopan suurimmaksi.

Myös metsän hyödyntämiseen liittyvä metsäojitus yleistyi 1950-luvulta lähtien enenevissä määrin. Harmillisesta todellisuudesta kertoo sekin, että yksityismetsät nousivat 1960-luvulta lähtien merkityksellisiksi raakapuuhankinnassa. Viime vuosikymmenien kehitys on tehnyt eräjärvistä ja -metsistä helposti saavutettavia kohteita, kun erityisesti 1960-luvulta lähtien loma-asutus on kasvanut voimakkaasti. Sotien jälkeen metsästä alkoikin tulla jälleen virkistäytymis­kohde ja työnäkökulma vähentyi, ja metsästyskin muuttui elinkeinosta vapaa-ajan harrastukseksi. Lisäksi saalismäärät pienenivät ja Suomea luonnehdittiin 1900-luvun alussa pieniriistaiseksi. Raakapuun kaukokuljetukset siirtyivät 1970-luvulla enenevissä määrin maanteille, mikä johti metsätieverkon nopeaan tihentymiseen, ja uitto hiipui käytännössä kokonaan.

Maatalouden ja metsien välisestä vastakkainasettelusta mainittakoon, että vähitellen alettiin pelätä metsien häviämistä (siis ihmisen hyötyperspektiivistä tarkastellen, ei metsien itsensä vuoksi), ja tämän huolen ilmenneen jo 1700-luvun loppupuolelta lähtien. Lisäksi jo 1800-luvulla voimavaroja suunnattiin myös puuston kasvuun ja hoitoon sekä tiedon edistämiseen, ja metsä-hallitus perustettiin vuonna 1851. Mieleen muistuu myös Nordenskiöldin vuonna 1880 julkaistu valtionpuistoehdotelma. Metsä miellettiin kuitenkin 1960-luvulle saakka taloudellisen hyödyn ja hyvinvoinnin perustana, joten suojelu palveli lähinnä tehokasta metsän kasvua ja metsän tuottoa. Tämä kansallinen konsensushenki alkoi selkeästi rakoilla 1970-luvulla, kun ympäristöaktivismi nosti esiin ympäristöon­gelmia, kuten metsäteollisuuden ympäristöhaitat.

Mahtiaan kyseenalaisesti käyttelevä metsäteollisuus

Metsäsuhteet voidaankin nähdä myös valtasuhteina, kun toivottavaa tai hyväksyttävää metsiin liittyvää ajattelua ja toimintaa määrittävät instituutiot ja yhteiskunnallisessa valta-asemassa olevat toimijat. Suomalaisessa metsäkulttuurissa on perinteisesti edistetty instituutioita ja raken­teita, jotka tukevat metsien taloudellista hyödyntämistä, ja näin metsäsuhteiden voidaan helposti nähdä tukevan metsäkulttuurin vakiintuneita rakenteita.⁴

Metsien käyttö on kuulunut pitkään ikään kuin itsestäänselvyytenä suomalaisiin perinteisiin, ja metsäala ollut tärkeä taloudellisen kasvun perusta. Kansallinen yksimielisyys tämän perustan perusteluista alkoi säröillä vasta suomalaisten nähdessä esimerkiksi avohakkuiden jäljet ja metsäteollisuuden tuotanto­laitosten tuottamat saasteet. Eli uskomme, kun näemme? Ympäristökysymysten noustessa pintaan esiin alkoi nousta erilaisia luontoympäristön asiaa ajavia ryhmiä, ja luonnonsuojelullisten arvojen puolesta toimineiden ryh­mittymien aktiivisuuden seurauksena metsäalalla otettiin lopulta käyttöön uusia toimintamalleja.⁵

Näinpä vaan silti edelleen jopa vanhoja suomalaisia metsiä kaadetaan teollisuuskäyttöön. Tätä vasten on melko hätkähdyttävää, miten pieni metsäteollisuuden osuus on Suomen nykytaloudessa: arvonlisäys bruttokansantuotteeseen on alle 5 %, työllisistä alle 3 % ja vientituloista 20 %. Näin nähden ei metsäteollisuuden alasajo voine olla täysin mahdoton tehtävä. Metsien taloudellisen käytön rinnalle onkin ilmaantunut uusia tavoitteita, ja suomalaiset metsät ovat esimerkiksi osa kansainvälistä sopimusjärjestelmää hiilinielujen riittävyyden turvaamiseksi. Rohkaisevaa metsien kannalta lienee myös se, että nykyisin metsäluonnon monimuotoisuuden ja suojelun suhteen on olemassa kansainvälisiä sitoumuksia, jotka haastavat metsätaloutta ja metsäteollisuutta päivittämään kangistuneita kaavojaan. Lisäksi yksilötasolla suomalaiset tuntuvat edelleen olevan metsien hyvinvoinnin kannalla.⁶

Tiedotusvälineiden osalta 1960- ja 1970-lukua on ilmeisesti leimannut taipumus kuvailla ympäristöongelmia lähinnä hetkellisinä toimintahäiriöinä, jotka eivät johtuneet esimerkiksi järjes­telmän vioista tai heikkouksista, vaan olivat kierrettävissä ”järjestelmän rattaita hiomalla”⁷. Näin saastumisongelmia ei myöskään valtamediassa kehystetty talousjärjestelmän tai elämäntapakritiikin näkökulmista, eikä uudistumisen tarve kohdistunut yksilöihin. Marginaaliset metsäsuhteet voivat kuitenkin vahvistaa metsäkulttuurin selviytymis- ja palautumiskykyä, eli resilienssiä, kun ne osaltaan kehittävät valmiuksia sopeutua muuttuviin olosuhteisiin⁸.

Kestävämmän metsäkulttuurin jäljillä

Metsänhoidon moniarvoistuminen näkyi selvästi 1990-luvulla ja nykyi­sin ymmärrämme huomattavasti paremmin ekosysteemin moninaisuudet ja metsien virkistyskäytön hyödyt. Lisäksi metsien asema ympäristökokonaisuudessa on korostunut nykyaikaan tullessa, kun vaikkapa monimuotoisuuskysymykset ja ilmastonmuutos ovat saaneet huomiota. Viime vuosina käyty julkinen keskustelu onkin osoittanut, että verrattuna esimerkiksi 1970- ja 1980-lukuihin nykyisin ymmärretään paremmin ongelmien olevan monitahoi­sia ja eri paikoissa erilaisia, jolloin yksittäistä patenttiratkaisuakaan on turha odottaa⁹.

Metsäkulttuurin kestävyys ilmenee lopulta yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatasolla vallitsevina ajattelu– ja toimintatapoina, jotka edistävät ekologista, sosiaalista tai taloudellisesti kestävää toimin­taa¹⁰. Yleisesti kes­kustelussa on noussut hallitsevaksi ongelmanmäärittely, joka korostaa ongelmien syyn olevan val­litseva talousjärjestelmä ja erityisesti tehotuotanto, ja nostaa vaihtoehdoksi vaatimuksen ekologi­sesta rakennemuutoksesta¹¹. Tätä liippaavana kiintoisana nykyseikkana suoma­laisten metsäsuhteisiin näyttää juurtuneen ajatus, että metsiä voi hyödyntää ja sen voi tehdä kestä­vällä tavalla. Sama trendi näyttäisi muuten olevan valloillaan myös Ruotsissa. Kenties kestäviä metsänkäyttötapoja on olemassa, mutta epäilemmepä silti mahtaako kyseessä olla onnistunut ”viherpesutapaus” ja katajaisille kansoille voittojenkahmintatoiminnasta myyty vääristelty mielikuva vastuullisena.

Metsäsuhde vaikuttaa kaupungistumisesta huolimatta olevan suomalaisia yhdistävä tekijä edelleen, ja siihen liittyy usein henkisyys, mahdollisuus olla oma itsensä sekä toiminta luonnon hy­väksi. Kenties emme siis ole konkreettisesti yhtä vahvasti yhteydessä metsään kuin menneinä aikoina, vaan sisimmässämme lymyävistä aarniometsistä emme onneksi ole luopuneet. Metsänhenki olkoon kanssamme jatkossakin, Namaste.

Lähteet:

^{1, 2, 3, 4, 8, 10} Halla, Tuulikki, Reetta Karhunkorva & Jaana Laine. 2020. ”Metsäsuhteet metsäkulttuurisen kestävyyden rakentajina” julkaisussa Vuosilusto 13: Metsät ja kulttuurinen kestävyys, toimittanut Marko Rikala: 24-37. Punkaharju: Lusto – Suomen Metsämuseo ja Metsähistorian Seura.

^{5, 6} Laine, Jaana. 2019. ”Metsä talouden ja arvojen risteyksessä” teoksessa Vaurastumisen vuodet. Suomen taloushistoria teollistumisen jälkeen,, toimittanut Jaana Laine, Susanna Fellman, Matti Hannikainen & Jari Ojala: 131-149. Helsinki: Gaudeamus.

^{7, 9, 11} Räsänen, Tuomas, Nina Tynkkynen & Kati Heikkonen. 2020. ”Muuttuvat Itämeren saastumiskäsitykset” teoksessa Muutoksen tyrskyt ja kotirannan mainingit: Kulttuurisia näkökulmia merentutkimukseen, toimittanut Jaana Kouri, Tuomas Räsänen & Nina Tynkkynen: 50-75. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.

Aihetta liippaavaa monenkirjavaa kirjallisuutta:

Konrad Lorenz; Eläimet kertovat

Philip Lymbery & Isabel Oakeshott; Farmageddon

James Lovelock; Gaian kosto

Juhani Aho; Katajainen kansani

Jack Herer; Keisarilla ei ole vaatteita

Robin Hahnel; Kilpailusta yhteistyöhön

Jussi Kotkavirta; Luonnon luonto

Khalil Gibran; Maan jumalat

Elisa Aaltola & Birgitta Wahlberg; Me & muut eläimet

Panu Rajala; Mieli maassa? Ympäristötunteet

Toni Lahtinen & Markku Lehtimäki; Takaisin luontoon

Henry David Thoreau; Walden: elämää metsässä

Toim. huom.

Kaikki yllä olevat sivustomme ulkopuoliset liNKit johtavat suomenkielisille Wikipedia-sivuille. Tästä napsauttamalla avautuu toinen birdink.fi sivu, joka sisältää aakkostetun valikoiman BiRD iNKin suosittelemia erinomaisia kirjoja.

Artikkelin kuvat ovat pääasiassa BiRD iNKin luomuksia, esimerkiksi viimeisen kuvan dinosaurus on kuvattu Seitsemisen kansallispuistossa, vaan haluamme huomauttaa osan materiaalista olevan peräisin Pexels-kuvapalvelusta – mistä muuten löytyy läjäpäin upeita otoksia katseltavaksi tai käyttöön!