Kolme yksinkertaista energisointikeinoa

B! Tahdomme tarttua sarvista härkää, joka ei vaadi punaisia vaatteita iskeäkseen: vetämättömyys. Nykyisin ei ole lainkaan tavatonta kärsiä alhaisesta energiatasosta, ja tämän kaltainen olotila johtaa helposti murheeseen aivan ajatuksenkin tasolla. Epäenergeettisyys vie pahimmillaan täysin mehut arjesta, joten kyseessä ei ole lainkaan harmiton elostelija. Itse asiassa valtaosa länsimaisesta aikuisväestöstä kärsii jonkinasteisesta vetämättömyydestä, eikä välttämättä enää tiedä miten vetää koneistonsa uudestaan käyntiin.

Todennäköistä kuitenkin on, että energiavajeeseen on päädytty varsin tavallisia reittejä, ja myös paluumatka on näin ollen helppo. Onkin olemassa joitakin pienen pieniä tapoja, jotka kuluttavat energiaamme suorastaan huomaamatta, ja muuttavat olomme veltoksi, sekä yhtä yksinkertaisia tapoja joilla saavuttaa päinvastainen lopputulos. Mikäli energiavarantosi ovat päässeet tyrehtymään vallan kuivuuden puolelle, tarjoamme alla kolme yksinkertaista keinoa Itsesi nesteyttämiseksi uuteen ehoon. Parasta näissä vinkeissä on se, että niiden toteuttaminen ei vaadi käytännöllisesti katsoen lainkaan energiaa!

Pureskele kaksin verroin

Vatsan terveys vastaa monesta, ja ruoan kunnollinen pureskeleminen on todella olennainen tekijä ruoansulatuksen kannalta. Ruoan sulattelu on kehollemme melko kuluttava prosessi, eikä vatsapolosi varmasti pääse helpommalla, mikäli nielaiset saaliisi kokonaisena. Tällöin kehosi joutuu työskentelemään kaksin verroin ahkerammin hajottaakseen syömäsi ruoan, ja verottaa samalla tehokkaasti kallisarvoisia energiavarantojasi.

Jokaisen suupalan huolellinen jauhaminen puolestaan auttaa kehoa hajottamaan ruokasi sisältämiä ravintoaineita tehokkaammin, ja edesauttaa näin sen muuntamista käyttökelpoiseksi energiaksi. Pureskelumäärien optimaalinen luku kutakin suupalaa kohden ei ole tieteellisissä tutkimuksissa selvinnyt, mutta kukin suullinen vaikuttaisi olevan tarpeen pureskella 25 – 40 kertaa. Tällöin pureskelullaan saa mahdollisesti niitettyä myös ruokahalua sääteleviä vaikutuksia.

Vedä syvään henkeä

…ja vapauta ilma keuhkoistasi tasaiseen tahtiin. Pinnallinen hengitys on yksi monista stressin kylkiäisenä seuraavista ikävistä sivuvaikutuksista. Mikäli emme hengitä riittävän syvään ja riittävän usein, lähetämme hermojärjestelmällemme melko fataalin viestin, joka lisää ahdistuneisuutta entisestään. Jos siis hengitämme kovin laiskanlaisesti, seuraa koko kehomme tämän esimerkin mukaisesti. Samalla käynnistyy harmillinen noidankehä, jossa pintahengitys ruokkii ahdistusta ja ahdistus taasen pintahengitystä.

Pinnalliseksi muuttunutta hengitystapaa terveyttä edistävämmäksi muuttamalla voi alentaa stressitasoaan, ja tulee samalla energisoineeksi omia rakkaita solujaan. Solumme kaipaavat happea energianlähteeksi ja muutama ylimääräinen syvään vedetty henkäys päivän mittaan käy varmasti helposti. Yksinkertaisuudessaan voit vetää henkeä nenän kautta sisään laskien samalla kolmeen, ja kolmeen laskien puhaltaa keuhkosi tyhjiksi suun kautta. Toki monet uskovat olevan parasta, että uloshenkäys kestää kahdesti sen verran kuin sisäänhenkäys. Toista harjoitus itsellesi sopivan monta kertaa.

Kiinnitä hengittäessäsi huomiosi siihen, että rintakehän ei tulisi juurikaan liikkua, vaan itseasiallisesti sisään hengitettäessä ulospäin työntyy ennemmin vatsanalue, kyljet ja selkä. Mitä enemmän harjoitat syvähengitystä, sitä luonnollisemmalta se lopulta tuntuu, ja kehosi oppii hiljalleen palautumaan tämän alkuperäisen hengitysrytmisi tahtiin. Suosittelemmekin kiinnittämään huomiota lasten luonnolliseen tapaan hengittää, sillä juuri vatsan pohjalle pallean avulla uppoava hengitys on ihmisen kehokoneistolle toimivin.

Kirjaa päivän menestyshetket

Vapaasti amerikkalaista psykologia Elizabeth Cohenia lainaten, ovat ihmisaivot kärpäspaperia ikäville tapahtumille, ja teflonia hyville. Toisin sanoen harmistukset jäävät mieleen kummittelemaan huomattavasti innostuttavia tapahtumia herkemmin. Cohenin mukaan tähän löytyy selitys evoluutiosta, sillä aivoille on ollut eduksi muistaa, missä kipua on ollut tarjolla. Selviytymisen kantilta tarkastellen ilolla ja onnella on ollut vähäisempi merkitys, joten myös niiden jättämät muistijäljet ovat olleet laimeampia.

Nykyaikana moinen vaste ei kuitenkaan enää palvele tarkoitustaan järin hyvin. Jos märehdimme loputtomiin kaikkea, mikä on mennyt vikaan tai voisi mennä pieleen, lähetämme kehollemme aivan vääriä viestejä. Tästä kommunikointivirheestä seuraa stressihormonien tuotannon kasvu, mihin ihmiskehoa ei suinkaan ole alun alkaen suunniteltu. Luonnollisesti näin luonnoton tila johtaa lopulta loppuunpalamiseen.

Moisen ehkäisemiseksi on erittäin hyvä idea sijoittaa aikaa myönteisiin asioihin uppoutumiseen. Ehdotamme ottamaan tavaksi kirjata ylös kolme asiaa, jotka päiväsi aikana ovat sujuneet hyvin, tai joista olet yleisesti ottaen kiitollinen. Voit tämän harjoituksen avulla kouluttaa mielesi antamaan tasapainoisesti huomiota myönteisille asioille. Kouluttautuminen tällä saralla auttaa ehkäisemään ja laukaisemaan stressiä, mikä tietenkin on eduksi energiaresurssejasi silmällä pitäen.

Epäenergeettisyydelle ei siis kannata antautua vapaaehtoisesti, vaikka se tärähtäisikin kohdalle pienen kylän voimalla. Heilauta sille kuitenkin valkoista lippua osoittaaksesi hyväksyväsi sen läsnäolon, antaudu energisoiviin askareisiisi, ja ihmettele miten nopeasti epäenergeettisyys voikaan luikkia lipettiin elähdyttävämpien aaltopituuksien tieltä. Menestyksekästä muutosprosessia toivottaen, Namaste.

Aihetta liippaavaa monenkirjavaa kirjallisuutta:

Paulo Coelho; Alkemisti

Wayne W. Dyer; Elämän tasapaino

Anthony de Mello; Havahtuminen

Caroline Myss; Hengen anatomia

Juho Savio; Intialaista viisautta

Kungfutse; Keskustelut

Irene Hopkins; Kundaliinijooga

Eckhart Tolle; Läsnäolon voima

Tommy Hellsten; Muutos

Janette Marshall; Nalle Puh ja elämisen taito

Rhonda Byrne; Salaisuus

Alan W. Watts; Zen

Toim. huom.

Kaikki yllä olevat sivustomme ulkopuoliset liNKit johtavat suomenkielisille Wikipedia-sivuille. Tästä napsauttamalla avautuu toinen birdink.fi sivu, joka sisältää aakkostetun valikoiman BiRD iNKin suosittelemia erinomaisia kirjoja.

Artikkelin kuvat ovat pääasiassa BiRD iNKin luomuksia, vaan haluamme huomauttaa osan materiaalista olevan peräisin Pexels-kuvapalvelusta – mistä muuten löytyy läjäpäin upeita otoksia katseltavaksi tai käyttöön!